GLÖMPX
Viidestätoista kotimaisesta sarjakuvataiteilijasta, viidestä muusikosta, kahdesta kollektiivista ja lukuisasta joukosta avustajia muodostuva tekijäryhmä on sarjakuvataiteilija Tommi Musturin johdolla toteuttanut tutkielman siitä, millaista kolmiulotteinen sarjakuva voi olla. Poikkeuksellinen kokonaisuus on todistus siitä, että sarjakuvan maailma ei ole litteä, vaan jotain täysin muuta.
GlömpX on nimi suurelle suomalaiselle uuden sarjakuvan näyttelykiertueelle sekä kansainvälisesti palkitun Glömp-sarjakuva-antologiasarjan kymmenes osa. Näyttely ja kirja muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jonka teemana on kolmiulotteinen sarjakuva.
4.-20.9., Muu Galleria (Lönnrotinkatu 33)
Avajaiset 3.9.
MADE IN SPAIN
21 autores para el siglo XXI – 21 tekijää 21. vuosisadalta
Helsingin 24. sarjakuvafestivaalien Made In Spain -sarjakuvanäyttely esittelee joukon uuden tekijäsukupolven espanjalaistaiteilijoita, jotka ovat työskennelleet aktiivisesti espanjalaisilla ja kansainvälisillä markkinoilla 90-luvulta alkaen. Tekijöiden moninaiset tyylit ovat todiste sekä lukuisista suurista muutoksista, joita espanjalainen yhteiskunta on kokenut viime vuosien aikana että uuden espanjalaisen sarjakuvan mahdollisuuksista.
Näyttely on toteutettu yhteistyössä Espanjan Suurlähetystön ja Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen kanssa.
1.-26.9., Galleria Sarjakuvakeskus (Kolmas linja 17)
Avajaiset ke 9.9. klo 18
Olli Hietala
HILLOA SILMILLE
Vuoden 2009 festivaalitaiteilija Olli Hietalan piirroksista ja sarjakuvista koottu näyttely kertoo ihmissuhteista sekä hyvästä ruuasta.
11.-30.9., Kulttuuriareena Gloria (Pieni Roobertinkatu 12)
Avajaiset pe 11.9. klo 17-18
Naamakustannus
SUURI KOIRANÄYTTELY
Vuh vuh! Naamakustannus esittelee uusimmat koirarodut sotalaivakoirasta sydämenpalokoiraan. Esillä sarjakuvia ja koiruuksia Naamakustannuksen Suuresta koirakirjasta. Mukana näyttelyssä mm. Joonas Lehtimäki, Karri Lehtonen, Antti Kiro, Mari Ahokoivu, Olli Hietala ja Milla Paloniemi.
7.-20.9., Kirjasto 10 ( Elielinaukio 2 G)
Avajaiset 10.9. klo 16
CIRCUS CYGAN
Arabianrannan pylväsnäyttelyssä on esillä piirustuksia ja kansitaidetta Circus Cygan antologiasta. Circus Cygan on lähes kymmenen innokkaan ja uuden sarjakuvataiteilijan yhteistuotos. Edellisen albuminsa, 11 vaille keskiyö, innoittamina kollektiivin jäsenet aikovat jatkaa uusien albumien työstöä hamaan tulevaisuuteen. Mukana näyttelyssä mm. Jere Kasanen, Jukkis Eronen ja Jari Paananen.
7.8.-31.10., Arabianrannan kirjasto (Hämeentie 135 A)
Avajaiset 13.8. klo 17
FLYING HIGH
The cool spirit of Jyrki Heikkinen
Akryyli- ja öljypastellipiirroksia
Mustavalkoisen paratiisin olentoja runoilijan silmin a lastenvaatteiden tekstejä sarjakuvataiteilijan näkökulmasta
Tractor king bang bang
1.9.- 27.9., Myymälä2 (Uudenmaankatu 23),
avajaiset 1.9.09 klo 18.00 - 20.00
Olivier Bhérer-Vidal
THE EMPTY SETS
Olivier Bhérer-Vidal esittelee näyttelyssään kirjoja, silkkipainotöitä ja värityksiä pitkään työstäneestään "Les choses basales/The stem of it" -projektistaan (työnimi). Projektissa Olivier koosti 29 kuvasta ja 29 tekstistä koostuvan tarinan. Copyleft-periaatteen hengessä hän antoi materiaalin eteenpäin ystävilleen ja yhteistyökumppaneilleen, jotka joko käänsivät, kirjoittivat ja piirsivät uudelleen sen tai muuten muokkasivat siitä oman versionsa.
Olivier Bhérer-Vidal kirjoittaa, piirtää, ompelee ja sitoo. Hän nauttii luovasta puuhastelusta ja asioiden luomisesta. Hän asuu ja työskentelee Quebec Cityssä ja matkustaa Eurooppaan toisinaan, koska ei pidä kotimaansa kylmistä talvista. Hän on opiskellut graafista suunnittelua ja tekstiilisuunnittelua. Hän käyttää töissään perinteisiä välineitä kuin paperia, kyniä, kirjoituskoneita, sapluunoita ja kumileimasimia.
Olivier Bhérer-Vidal wishes to thank the Conseil des arts et des lettres du Québec for its financial support.
http://emptysets.wordpress.com/
7.9.-4.10, Mbar (mannerheimintie 22-24)
Avajaiset 8.9. klo 19
VOIKO OLLA TOTTAKAAN - kuvilla kerrottuja tarinoita
Piirretyn tarinan perinteet ulottuvat Venäjällä 1200-luvulle saakka, jolloin piirrettiin pyhimystarinoita kuvaavia ikoneita. Myöhemmin seurasi "lubok" - kansan kuvituksia eri aiheista. Neuvostoaikana nähtiin agitoivia kuvia ja pilapiirroksia. Sarjakuvaperinnettä ei kuitenkaan koskaan syntynyt Venäjälle. Osasyynä tähän on sarjakuvaan kohdistuneet asenteet. Sarjakuvataidetta pidettiin neuvostoliitossa porvarillisena viihteenä. Tilanne muuttui Neuvostoliiton romahdettua, mutta venäjällä ei ole edelleenkään sarjakuvamarkkinoita. Monien venäläisten mielestä sarjakuva on amerikkalaista kulttuuria ja siten vierasta. Näyttelyn venäläistaiteilijat ovat tästä huolimatta onnistuneet kertomaan tarinoita kuvilla ja silti menestyneet urallaan. Kaikki he tekevät taideteoksia, jotka kertovat tarinoita.
Mukana näyttelyssä Oleg Tischenkov, Maria Zaborovskaya, Varvara Pomidor, Alexey Nikitin, Polina Petrushina, Roma Sokolov, Lena Uzhinova, Edik Katyhin
11.9 - 11.10., Kulttuuritehdas Korjaamo (Töölönkatu 51 b)
Avajaiset 11.9. klo 19
PAINAJAINEN PIETARISSA
Pietarin vuoden 2008 Boomfest-sarjakuvafestivaalia Saint-luc-de Bruxelles -instituutin sarjakuvajaos järjesti taidetyöpajan, jossa osallistujat kuvittivat sanattoman tarinan aiheenaan "painajainen". Taiteilijoiden tuli käyttää unen logiikkaa töissään. Tarinoilla ei ollut alkua tai loppua, ainoastaan hetket, jolloin tosimaailma muttui uneksi ja sitten takaisin todeksi. Työpajan vetäjät Eric Lambe ja Thyerri van Hasselt työskentelivät kaksi päivää seitsemän taiteilijan kanssa. Painajainen Pietarissa -näyttely esittelee työpajassa valmistuneet sarjakuvat.
Mukana näyttelyssä Alim Velitov, Yulia Grigorieva, Lena Mironova, Polina Smirnova, Tatka, Lena Shvyrova, Nastya Holodilova.
11.9 - 11.10., Kulttuuritehdas Korjaamo (Töölönkatu 51 b)
Avajaiset 11.9. klo 19
Pauli Kallio & Ville Pirinen
ORNETTE BIRKS MAKKOSEN VOITTAMATON VINYYLIVASTO
DJ-tähti ja mannertenvälinen sarjakuvaseikkailija Ornette Birks Makkonen aloitti toimintansa Rumbassa 1993 ja siirtyi Soundiin kymmenen vuoden kuluttua. Sankarin seuralaisia ovat jazzin, soulin, bluesin ja rockin lisäksi levynsoittokumppani McCartney ja mielitietty Julia de Honolulu. Ornette-kokoelmia on ilmestynyt tähän mennessä kahdeksan. Niistä uusin, Ornette Birks Makkosen voittamaton vinyylivaisto, julkaistiin syyskuussa.
Näytteillä on kymmenkunta isoa mustavalkoista tussityötä, jotka tehtiin alun perin syksyn 2008 Tampereen Jazz Happeningin näyttelyyn. Osa on käsikrijoittaja Kallion ideoimia, loput kokonaan piirtäjä Pirisen hengentuotteita. Niissä nähdään päähenkilön ohella Happeningin esiintyjiä (Matana Roberts, Tony Allen, Astro Can Caravan) ja länsimaisen musiikin ikiaikaisia ikoneita Captain Beefheartista Thelonious Monkiin. Kaikki näyttelyn työt ovat myytävänä.
18.8.- 10.9., Kirjasto 10 (Elielinaukio 2 G)
Tekijät ja DJ:t Kallio & Pirinen ovat paikalla taiteiden yössä 21.8. ja soittavat Ornette-sarjakuvista tuttua musiikkia
THE NEW KABOOM
The New Kaboom näyttely esittelee Tarton taidekoulun opiskelijoiden sarjakuvataidetta. Näyttelyn satunnaisten kuvien sarjan ovat koonneet yhteen taidekoulun viimeisen vuoden opiskelijat Janika Nõmmela Semjonovin ja Peeter Krosmannin opastuksella. Näyttely on opiskelijoiden tervehdys suomalaisille ikätovereilleen ja se on osa Viron Suurlähetystön, Viron Suomen-instituutin ja Archimedes-säätiön yhteisprojektia.
8.-25.9., Pointin kirjasto (Hagelstamintie 1,Vantaa)
PAPERI-IHMISTEN MAA – LEIKKI, JOKA EI PÄÄTTYNYTKÄÄN
21-vuotiaan Anna Juurikan kymmenisen vuotta sitten japanilaisen animaation innoittamana alkunsa saaneet paperinuket ovat vuosien varrella kehittyneet Juurikan omiksi hahmoiksi luonteineen, ulkonäköineen ja elämäntarinoineen. Jo yli 1220 nukkea sisältävä maailma ei taiteilijan mukaan ole vielä lähelläkään loppuaan. Juurikka haluaa viedä eteenpäin sanomaa siitä, miten tärkeää on leikkiä, miten hyvä leikki ei ole lainkaan riippuvaista välineiden hinnasta, ja ennen kaikkea siitä, miten HAUSKAA on leikkiä!
7.9.-7.10., Pointin kirjasto (Hagelstamintie 1, Vantaa)
TÄHTITYTÖT NÄYTILLÄ
Oh la la! Happy horsen Kundipimu-lehden hehkeät tähtitytöt koristelevat Black doorin piirroksilla, sarjakuvilla ja valokuvilla sarjakuvafestivaalien kunniaksi. Tule ihailemaan kauneutta!
12.-13.9., Black door (Iso Roobertinkatu 1)
Tähtityttöpaneeli Black doorissa 12.9 klo 13:30
HYVÄ TAVATON!
50 vuotta Tenavia Suomessa
Värikäs ja interaktiivinen koko perheen näyttely, jossa Suuri Kurpitsa ilmestyy ja Ressun koppi paljastaa salaisuutensa.
15.5.–18.10., Päivälehden museo (Ludviginkatu 2–4)
Napa Books & Napa Illustrations esittää:
VARJOSATAMA
NAPA BOOKS -kustantamo (12v.) sekä NAPA ILLUSTRATIONS -agentuuri (2v.) järjestävät syntymäpäiviensä kunniaksi yhteisen juhlatapahtuman Kalasatamassa!
"Ihastuimme Kalasataman tyhjään tilaan ja se inspiroi meitä ideoimaan alueelle näyttelyn, joka toteutetaan alueen suuriin asvalttipintoihin maalaamalla. Suuri maalauskokonaisuus kertoo tarinoita alueen menneisyydestä sekä sen tulevaisuudesta, paikalla kummittelevista satamatyöntekijöistä, samaan paikkaan kymmenen vuoden sisällä nousevasta puistosta, sen tulevaisuuden penkillä istujista."
Maalauksen toteuttavat Napa Books-kustantamon sekä Napa Illustrations-agentuurin taiteilijat yhteistyössä. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Helsinki Design Weekin kanssa, tukijanaan Tikkurila.
Kalasataman maalausprosessista toteutettu dokumentti on esillä Napa Galleriassa 9. - 27.9. ke-pe 12-18, la-su 12-16, Eerikinkatu 18, Helsinki.
4.–27.9., Napa Galleria (Eerikinkatu 18)
Pressiaineistoja 1 (23.5 MB 2009-07-27 01:56:06)
Pressiaineistoja 2 (73.99 MB 2009-08-22 16:21:26)
|