Karri Laitinen (Suomi/Finland)


Karri Laitinen (1967) on sarjakuvaopettaja ja taiteilija. Laitinen valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2001. Hänen rakkain hahmonsa on possua muistuttava ja yleensä nimetön alter ego, joka syntyi joskus 90-luvulla luonnoskirjaan.

Laitisen ensimmäinen sarjakuva julkaistiin yli 30 vuotta sitten. Tuotannosta löytyy paljon omakustanneteoksia, kuten Vesipuhvelikaljaa (1995, runoteos), Turha luulo (1997), Uimakaveri (2000) ja Luonnoskirja (2005). Hän piirsi 10 vuotta Sarjainfo -lehteen Pauli Kallion käsikirjoittamaa Sarjakuvantekijä seikkailee -sarjaa, joka julkaistiin kokoelmana 2001. Laitisen yksittäisiä sarjakuvia on julkaistu vuodesta 1982 lähtien, joista tärkeimpiä ovat Kafkan tutti (2008), Turha luulo (2012) ja Pikkukaupunki-lehdessä ilmestyvä Pikkukaupungin valot. Kafkan tutti oli vuoden 2009 Sarjakuva-Finlandia -ehdokkaana.

Laitinen on työstänyt kesän 2018 aiemmin kesken jäänyttä pidempää tarinaa. Vielä nimeämätön tarina pohjautuu Laitisen 70-luvun lapsuusmuistoihin ja valmistuu toivottavasti ensi kesään mennessä. Tarinasta on esillä yksi kohtaus Annantalon Loota-näyttelyssä.

* * * * *

Karri Laitinen (1967) is comics artist and teacher. He graduated as Master of Arts from University of Art and Design Helsinki in 2001. His most beloved character is a pig-like and nameless alter ego, who was born somewhere around 90’s in his sketch book.

His first comic was published over 30 years ago. His works include lot of self publications, like Vesipuhvelikaljaa (1995, poetry), Turha luulo (1997), Uimakaveri (200) and Luonnoskirja (2005). For ten years he drew a comic called Sarjakuvantekijä seikkailee (Adventures of a comic artist) written by Pauli Kallio for Sarjainfo-magazine. A collection of the comic was published by Suuri Kurpitsa in 2001. Laitinen’s albums have been published since 1982, the most important ones being Kafkan tutti (2008), Turha luulo (2012) and Pikkukaupungin valot which is serialized in Pikkukaupunki-magazine. Kafkan tutti was nominated for the Comics-Finlandia award in 2009.

In summer 2018 Laitinen has been working on a longer story that has remained unfinished so far. For now nameless story is based on his memories from childhood in the 70’s, and will hopefully be finished next year. A scene from the story can be found at the Loota-exhibition in Annantalo.

Sponsorit ja yhteistyökumppanit

Opetus- ja kulttuuriministeriö
Kulttuurikeskus Stoa
The Lakes International Comic Arts Festival
Annantalo
Goethe-Institut Finnland
Slurp

Copyright © Helsingin sarjakuvafestivaalit 2018
Copyright © kuvitukset/illustrations JP Ahonen