Ville Ranta (Suomi/Finland)

Photo © Antti Pylväs

Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin kuuluva sarjakuvataiteilija Ville Ranta (s. 1978) on tottunut siihen, että hänen tuotantonsa jakaa mielipiteitä. Erityisesti luonnosmainen ja nopean näköinen piirrosjälki on puhuttanut. Ranta kommentoi osaavansa kyllä piirtää ”hyvin”, mutta hänelle tärkeämpää sarjakuvassa on sanoma, ei ulkoasu.

Sanottavaa on riittänyt varsinkin Rannan vuonna 2006 piirtämästä Muhammad-sarjakuvasta alkaen. Kulttuurilehti Kaltioon tehty, sananvapautta käsitellyt sarja herätti monenlaisia tunteita ja siitä levisi laaja kohu maailmalle.

Samana vuonna ilmestyi Lewis Trondheimin käsikirjoittama albumi Julkimot, joka levensi Rannan jalansijaa Ranskassa entisestään. Lähes koko hänen sarjakuvatuotantonsa on julkaistu Ranskassa. Tästäkin syystä Ranskan kansallinen ansioritarikunta (Ordre National du Merite) myönsi Rannalle ritarimerkin 2017. Puupäähatun Ranta on saanut 2009, Sarjakuva-Finlandian ja Suomi-palkinnon 2014.

Rannan pitkät sarjakuvat ovat muunmuassa uskonkysymyksiä pohdiskelevia ja usein väljästi hänen omaa elämäänsä peilaavia, toisinaan historiallisten henkilöiden kuten Elias Lönnrotin elämäntarinan kautta. Demokraattiin ja Kirkko & kaupunkiin tehdyt ajankohtaispiirrokset ovat suorasukaisempia kommentteja ajan puheenaiheista. Rannan näkökulma on ironinen, mutta aina vahvasti heikomman puolella.

Ville Rannan keskeisiä teoksia ovat Isi on vähän väsynyt (Asema 2005), Kajaani (Asema 2008), Kyllä eikä ei (WSOY 2013) ja Kuningas menettää päänsä (WSOY 2018).

*****

One of Finland’s most international renowned comic artists, Ville Ranta (b. 1978) is used to having his works divide opinions. Even Ranta’s particularly sketch-like and fast drawings have caused consternation among critics. Ranta comments that he knows how to draw “well”, but to considers the message of any comic more important than its surface.

Ranta has voiced his opinions and views always clearly, especially since his 2006 Muhammad comic. Published originally in the Finnish cultural magazine Kaltio, the series focused on freedom of speech and caused a widespread commotion and raised strong emotions around readers.

In 2006 Ranta’s collaborative work with Lewis Trondheim Julkimot (orig. Célébritiz) cemented Ranta’s popularity in France. To this date his nearly full body of work has been published in France, and Ranta has even received the Ordre National du Merite medal in 2017. In Finland Ranta has been awarded the Puupäähattu Prize in 2009, the Comics Finlandia Book Prize in 2014 and Prix Finland in 2014, a prize awarded by the state for lifetime achievement and excellence.

Many of Ranta’s graphic novels ponder questions of faith and religion. Often the stories reflect Ranta’s own life, viewed sometimes through the stories of historical characters such as the Finnish philologist Elias Lönnrot. Ranta’s cartoons drawn for Demokraatti and Kirkko & kaupunki (‘the church and the city’) tackle contemporary issues in a more direct way. Ranta’s viewpoint is ironic, though always standing firmly on the side of the weaker party.

Ranta’s key works include among others Isi on vähän väsynyt (Asema 2005), Kajaani (Asema 2008), Kyllä eikä ei (WSOY 2013) and Kuningas menettää päänsä (WSOY 2018).

www.villeranta.com

Tukijat, yhteistyökumppanit ja sponsorit

Opetus- ja kulttuuriministeriö
Helsingin kaupunki
Suvilahti

Copyright © Helsingin sarjakuvafestivaalit 2019
Copyright © kuvitukset/illustrations JP Ahonen