Konrad Nuka Godtfredsen (Grönlanti/Greenland)

Konrad Nuka Godtfredsen (s. 1970) on Kööpenhaminassa työskentelevä grönlantilainen sarjakuvataiteilija, graafikko ja kuvittaja. Godtfredsenin teoksiin kuuluvat mm. arkeologiset sarjakuva-albumit Andala Misigisarpassuilu I ja II, jotka dokumentoivat elämää Grönlannissa esihistoriallisen aikakautena. Godtfredsen valmistui Aalborgin yliopistosta vuonna 1995 ja on vuodesta 2007 eteenpäin työskennellyt SILAssa, Grönlannin tutkimuskeskuksessa.

Tällä hetkellä Godtfredsen työstää arkeologista sarjakuvaromaania osana Kööpenhaminan yliopiston Shkarat Msaiedin kaivausten tutkimusryhmää. Tutkimusryhmän ja hankkeen tarkoituksena on tehdä tanskalaisten Lähi-Itään suuntautuvaa tutkimustyötä näkyvämmäksi ja saavutettavaksi laajalle yleisölle. Hanketta tukee Tanskan opetus- ja tiedeministeriö ja Tanskan Damaskoksen instituutti.

Godtfredsenille on myönnetty mm. ARON-palkinto vuonna 2001 ja vuoden taiteilijan arvonimi 2016 Grönlannin joulupostimerkkikomitean toimesta. Godtfredsen on ollut myös ehdokkaana Astrid Lindgrenin muistopalkinnon saajaksi vuosina 2013–2015 sekä Pohjoismaisen neuvoston lastenkirjallisuuden palkinnon saajaksi vuonna 2013.

*****

Konrad Nuka Godtfredsen (b. 1970) is a Greenlandic comic artist, graphic designer and illustrator based in Copenhagen. Godtfredsen’s body of work includes i.a. the archeological graphic novels Andala Misigisarpassuilu I and II. The books document prehistoric life in Greenland. Godtfredsen graduated from Aalborg University in 1995 and has worked for SILA – the Greenland Research Centre since 2007.

At the moment Godtfredsen is working on an archeological graphic novel as part of Copenhagen University’s Shkarat Msaied excavation research team. The aim of the venture is to increase the visibility of Danish research work into the Middle East and its accessibility to the wider public. The project is supported by Denmark’s Ministry of Education and Science and the Danish Institute in Damascus.

Godtfredsen has received i.a. the ARON award in 2001 and the title of Artist of the Year in 2016 by the Greenlandic Christmas Stamp Committee. Godtfredsen has also been nominated for the Astrid Lindgren Memorial Award in 2013–2015 and for the Nordic Council Award for Children Literature in 2013.

www.andalaworld.com

Tukijat, yhteistyökumppanit ja sponsorit

Opetus- ja kulttuuriministeriö
Goethe-Institut Finnland
Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto
Helsingin kaupunki
Kutikuti
Slurp
cAPS LOCK HELSINKI
Suvilahti

Copyright © Helsingin sarjakuvafestivaalit 2019
Copyright © kuvitukset/illustrations JP Ahonen