Lavaohjelma: Zine Fest / Tiivistämö

Lauantai 11–19
Sunnuntai 11–18

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

LAUANTAI 7.9.

Tiivistämö

11:00–11:30 Sarjakuva ja siirtolaisuus -paneelikeskustelu

Tutkiva, taiteileva ja opettava Sarjakuva ja siirtolaisuus -hanke (https://migrationcomics.fi/​) esittelee toimintaansa. Tilaisuudessa julistetaan avoin kutsu osallistua sarjakuvalliseen keskusteluun siirtolaisuuteen liittyvistä aiheista​. Keskustelemassa Hannele Richert, Johanna Rojola, Anna Vuorinne. Moderaattorina Ralf Kauranen.

11:30–12:30 Ruusuruoska

Kuvataiteilija Alpo Jaakola julkaisi vuonna 1967 sarjakuva-albumin Ruusuruoska. Nimisarjakuva koostuu tussipiirroksista, joista jokainen muodostaa oman kohtauksensa. Teos syntyy syksyllä 2019 uudelleen näyttämölle Teatteri Takomon ja TTT:n yhteistuotantona Tampereella. Ruusuruoskaa kansoittavat moninaiset olennot, jotka elävät läpi suloisia ja kipeitä tapahtumia ikiaikaisessa menneisyydessä. Tarinat muodostavat freskon, johon ihmiselämän ilot ja kärsimykset on ikuistettu tuntemattoman mestarin nöyryydellä. Teosta esittelee näytelmän tuotantoryhmä.

12:30–13:30 Kädet täynnä zinejä

Täysi Käsi Oy:n zinesarjan kustantaja ja piirtäjät keskustelevat sarjassa julkaistuista zineistä. Haastattelussa Pertti Jarla, Sira Moksi, Keijo Ahlqvist ja Kimmo Lust. Moderaattorina Jiipu Uusitalo.

13:30–15:00 Kunniavieraiden haastattelut

Zine Festin kunniavieraat Otava Heikkilä, Natalia “Nam-Ke” Kekkonen ja Max Sarin esittäytyvät ja kertovat mikä heitä inspiroi kuvittamaan ja käsikirjoittamaan monipuolisia ja ilmaisuvoimaisia sarjakuvia luolamiehistä, pienistä olennoista ja nuorten naisten ystävyydestä. Otava Heikkilä on tunnettu vampyyriromanssistaan Letters for Lucardo ja neoliittiselle kaudelle sijoittuvasta Shattered Spear -sarjakuvanovellista. Natalia Kekkonen on tehnyt vuosia lukuisia omakustanteita synkästä Every Drop of Magic -julkaisusta iloisiin lastentarinoihin kuten Pikku otus -sarjakuvaan. Max Sarin on piirtänyt Giant Days-komediasarjakuvaa jo vuodesta 2015 asti kuvitttanut sarjakuvapiirtäjä. Voittanut hiljattain huomattavan palkinnon! Haastattelijana H-P Lehkonen.

15:00–16:00 Mannerheim ja supersankarit

Reima Mäkinen kertoo 40-vuotisesta omakustantajan urastaan. Alkuun lehtiä myytiin kavereille kädestä käteen sekä postitse, uusimman kirjan kanssa siirryttiin someen. Tero Mattila kyselee Mantšuria-sotasarjakuvakirjan ja Magneettimies -lehden tekemisestä.

16:00–17:00 Spider-man vs. Society’s scourges: The other battles Spider-man has fought

Spider-man has always been associated with the colourful world of superheroes, even for those readers who have been following his adventures from day one. Having said that, the character has been the main face behind different initiatives, backed by various organizations and associations in the USA, to bring important social issues to Marvel Comics readers. Indeed, riding on Spider-man’s wave of popularity, the National Education Association sponsored the first of the special numbers about child abuse ever to be published in comics, in 1984. Spider-man and Power Pack was re-edited six times during that year and had even a newspaper version of it. The comic showcases the tragedy about child abuse which, at that time, affected more than half a million children in the USA. Three years later, the character also appeared to denounce another social issue, also involving children. The National Committee for Prevention of Child Abuse as well as well-known companies across the nation and beyond, such as 7Eleven or Toyota, were the ones backing the initiative this time, sponsoring a comic which dealt with verbal abuse to children as well as the effects of parental alcoholism on children. All in all, these two comics have been published a total of eleven times from 1984 to 2002, which serves to point out how significant these initiatives have been in the US society. In 2003, the retailer company Target sponsored Amazing Spider-Man on Bullying Prevention, a comic focusing specifically on bullying, something which Peter Parker had already suffered himself in the 1984 comic. Nowadays, other heroes such as Avengers have also been enrolled in similar initiatives to denounce social issues, but it is the friendly neighbourhood Spider-man who has been four decades fighting society’s scourges. Lecture by Eduardo Serradilla Sanchis.

17:00–18:00 Janne Toriseva: Valas

Janne Toriseva on haastateltavana hänen 200-sivuisesta, löyhästi Moby Dickiin pohjautuvasta sarjakuvastaan Valas, joka julkaistiin keväällä Espanjassa ja on juuri ilmestynyt suomeksi. Haastattelussa tutustutaan teokseen, keskustellaan sen pitkästä tekoprosessista, sarjakuvan julkaisemisesta koti- ja ulkomailla sekä yhteistyöstä kustantajien ja kansainvälisen agentuurin kanssa. Yleisöllä on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä tekijälle.

18:00–19:00 15 sivua viikossa? Miten välttää Burnout sarjakuvauralla?

H-P Lehkonen teki töitä Webtoon-kustantamolle piirtäen 15 sivua viikossa vuodesta 2015 vuoteen 2018. Miten onnistuu ajanhallinta kun oma elanto on kiinni viikottaisesta julkaisusta? Saatuaan sarjansa valmiiksi Lehkonen kirjoitti e-kirjan Manage Your Time – Make More Comics. Tule kuulemaan parhaat vinkit ajanhallintaan ja burnoutin välttämiseen.

SUNNUNTAI 8.9.

Tiivistämö

11:00–11:30 Me muut: sarjakuva-antologia muunsukupuolisuudesta

Me muut -zinen yksi tavoite on saada muunsukupuoliset nähdyksi. Suomessa on paljon muunsukupuolisia taiteilijoita, mutta harva tietää heistä. Toinen tavoite on tulla kuulluksi. Muunsukupuolisuus hämmentää edelleen monia: kaikki eivät edes usko että he ovat olemassa. ”Halusimme jakaa meille aivan arkipäiväisiä kokemuksia ja näin avata muille meidän maailmaamme. Kuten vanha sananlasku kuuluu, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, minkä vuoksi sarjakuva on erinomainen keino kertoa kokemuksistamme.” Haastattelussa Mixu, haastattelijana Apila Pepita Miettinen.

11:30–12:30 Kuti-lehden metsänumero

12:30–13:00 Zine Culture in North America

Brian Baynes has toured North American zine fests and has been involved in the organizing of Richmond Zine Fest since 2013. How has the zine scene evolved in the past few years and how is the rapidly changing social climate affecting the zines being produced. This interview is presented in English.

13:00–14:00 Who will publish LGBT comics? The Internet!

Join artists Siiri Viljakka, Eve Kajander and Eelis Nilukka in a discussion about queer comics, publishing online and Queerwebcomic.com!

14:00–15:00 Tunneilmaisu sarjakuvissa -kunniavieraspaneeli

Miten ilmaista riemua, surua, pelkoa ja melankoliaa, tai kaikkia yhtä aikaa, sarjakuvan keinoin? Zine Festin kunniavieraat Otava Heikkilä, Natalia “Nam-Ke” Kekkonen ja Max Sarin keskustelevat tunneilmaisun kirjosta sarjakuvissa ja miten hahmojen eleillä ja ilmeillä sekä ympäröivän tunnelman luomisella voi tuoda tarinoihinsa samaistuttavuutta ja syvyyttä. Moderaattorina H-P Lehkonen.

15:00–16:00 Suomalaisen nettisarjakuvan ennen ja nyt

Suomalaisten nettisarjakuvalistauksen eli Netsarlin ylläpitäjä Hilda Määttänen tekee katsauksen suomalaisten nettisarjakuvien maailmaan oman 15-vuotisen kokemuksensa näkökulmasta. Millaista oli meininki ennen ja miltä skene näyttää nyt? Tarjolla myös vinkkejä oman nettisarjakuvan aloittamiseen.

16:00–17:00 CIRC6

CIRC6 on kuuden sirkusammattilaisen projekti, joka herättää eloon CIRC6 nimisen salaseuran jäsenet. CIRC6:n kohtalo on kietoutunut salaperäisiin AEON:in kääröihin, jotka piilotettiin ympäri maailman kaukaisimpia kolkkia suuren ”Jumalten pelin” aikana. Zine Festeillä esiintyy RapiedEye Rae, kokoonpanon strategikko. Hän on tasapainon mestari, joka demonstroi nuoralla lajinsa kauneutta.

RapidEye Rae is a cool, calm and collected tightwire walker. With assassin like instincts she obsesses over perfecting the art of balance. The strategist and a core member in the group of misfits CIRC6, their mission together is to find and protect the mysterious scrolls of AEON.

Tukijat, yhteistyökumppanit ja sponsorit

Opetus- ja kulttuuriministeriö
Goethe-Institut Finnland
Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto
Helsingin kaupunki
Kutikuti
Slurp
cAPS LOCK HELSINKI
Suvilahti

Copyright © Helsingin sarjakuvafestivaalit 2019
Copyright © kuvitukset/illustrations JP Ahonen