
Bar 10
Fleminginkatu 10, 00530 Helsinki
ma–pe klo 11–2
la–su klo 12–2
Näyttelyssä on esillä harvemmin esillä nähtyjä originaaleja Suomen tunnetuimman ja tunteellisimman siilin alkuajoilta. Mukana mm. Milla Paloniemen graafisen suunnittelun opintojen aikana luentomuistiinpanojen sekaan syntyneitä varhaisia siilisarjakuvia.
Kiroileva siili on ollut pieni piikikäs oman tiensä kulkija jo 20 vuoden ajan. Se kiroili itsensä suomalaisten sydämiin ensin internetin ja sittemmin sanomalehtien- ja sarjakuva-albumeiden sivuilta. Siili on monille tuttu myös oheistuotteista, joita löytyykin lähes jokaisesta taloudesta. Kiroileva siili 1 -albumi (Sammakko, 2007) voitti Suomen ensimmäisen Sarjakuva-Finlandian vuonna 2008. 9. albumi on juuri julkaistu.
Milla Paloniemi (s. 1983) on tuottelias ja monipuolinen sarjakuvataiteilija, kuvittaja, graafikko, opettaja, muusikko ja ponifarmari.