20 vuotta valkoista mustalla

Matti Hagelberg (s. 1964) on tunnettu erityisesti raapetekniikastaan. Tällä tekniikalla sarjakuvan luominen on pitkällinen prosessi, joka voi viedä monta vuotta. Se ei ole estänyt taiteilijan tuotteliaisuutta, joka ulottuu ensimmäisestä B.E.M.-albumista (1992) Silvia Reginaan (2010).

Hagelbergin mukaan siinä on ”jotain mystistä” että alussa on mustaa, jonka takaa paljastuu valkoinen. ”Raapekartonki materiaalina herättää ajatuksia, jotka voi liittää uskontoon. Raapekartongille tekeminen on myös matka pimeydestä valoon.”

Jo ensimmäisten B.E.M.- kirjojen kautta Hagelberg sai Ranskassa kulttimaineen. Taiteilija kertoo, ettei näe elämää elokuvana, ”vaan joukkona still-kuvia,” josta muodostuu hänelle ominainen ”sirpaleinen” tapa rakentaa tarinoita. Mukaan otetaan vain avainruudut. ”Haluan, että lukija lukee tarinat valmiiksi. Siksi ne ovat avoimia, katkelmallisia.”

Syvällä sarjakuvassa

Akateeminen sarjakuvantutkimus on kansainvälisestikin melko tuore ja harvinainen ilmiö. joten Helsingin 27. sarjakuvafestivaalit hemmottelevat yleisöään todellisella erikoisherkulla tuodessaan esiintymään alan huomattavimpiin eurooppalaisiin tutkijoihin lukeutuvan Gert Meestersin.

Belgialainen Meesters (s. 1972) opiskeli alunperin pääaineinaan saksaa ja sen sukulaiskieliä sekä kielialueen kirjallisuuutta, mutta hojaantui jo pro gradussaan ottamaan aiheeksi sarjakuvassa esiintyvän onomatopoetian eli ääniä jäljittelevät sanat ja merkit. Vaikka mies 2000-luvun alussa väitteli hollannin kielen morfologiasta ja opettaa töikseen kyseistä kieltä ja kulttuuria Liegen yliopistossa, kiinnostus sarjakuvaan on säilynyt ennallaan, viime vuosina jopa yltynyt vallaten yhä enemmän alaa Meestersin akateemisessa toiminnassa.

Sami Kivelä (s. 1979) on harjavaltalaissyntyinen, sittemmin helsinkiläistynyt sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja, joka toimii ajoittain myös levynkansitaiteilijana ja graafisena suunnittelijana.

Kivelä nousi kotimaan sarjakuvakartalle vuonna 2005 Deep Black Comics -pienkustantamon Drolica-lehdellä.  Omistautuminen amerikkalaisen valtavirtasarjakuvan ilmaisulle oli ilmeinen heti ensimmäisistä sivuista lähtien, ja vain muutamassa vuodessa se jalostui suvereeniksi lajityypin ammattitaidoksi. Osoitettuaan kykynsä Deep Black Comicsin kauhufantasioiden parissa Kivelä sai kunnian kuvittaa itsensä Mr. Lordin seikkailuja Arktisen Banaanin albumeissa Lordi 2: Verenjano ja Lordi 3: Verensininen.

Gregor Hinz on Saksan Kielissä vaikuttava kuvittaja ja graafinen suunnittelija, joka haluaa työskennellä paremman maailman ja eläinten oikeuksien puolesta. Hänen kirjojaan ovat julkaisseet muun muassa leipzigilainen The Biblyotek ja stralsundilainen Mückenschweinverlag. Hän on hiljattain julkaissut englanninkielisen Bernstein-albumin, jonka piirrosmaailmaa on festivaalien aikaan esillä mbarissa.

Oudon arjen kuvaaja

Tämän vuoden festivaalitaiteilija Amanda Vähämäki (s. 1981) on nuoren ja kansainvälistyneen suomalaisen sarjakuvatekijän malliesimerkki. Vähämäen esikoisalbumi Pullapelto (Daadabooks, 2007) julkaistiin italiaksi ja englanniksi jo vuotta ennen suomalaispainosta. Vuonna 2005 Vähämäki voitti Luzernin kansainvälisen Fumetto-sarjakuvakilpailun. Voiton merkittävyyttä korostaa se, ettei Vähämäen sarjakuvia ollut tuolloin julkaistu Suomessa lainkaan.

Intiimejä tarinoita

Belgialainen Dominique Goblet (s. 1967) on uuden ranskankielisen sarjakuvan suurimpia mestareita, jota ei ole suomennettu. Monen nykysarjakuvataiteilijan tavoin sarjakuva on vain Goblet'n tuotannon yksi säie: hänen maalauksiaan ja veistoksiaan on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä. Lisäksi hän on tehnyt kuvituksia ja valokuvia.

Kuvitusta opiskellut Goblet aloitti sarjakuvien teon 1990-luvun alussa, jolloin hän oli osa Frigo-ryhmää. Frigon pohjalta kehittyi myöhemmin Fréon ja vielä myöhemmin Frémok, joka on ranskankielisen, kuvataiteelliselta pohjalta ponnistavan sarjakuvan tärkeimpiä kustantajia.

Joskus tuntuu siltä, että Marcel Ruijtersin (s. 1966) sarjakuvat ovat läntisen Euroopan varjelluin aarre. Nykyään Suomessa asuvan, hollantilaissyntyisen taiteilijan tuotantoa ei tunneta niin laajasti kuin olisi syytä.

Ruijters yhdistää keskiaikaisista kuvakertomuksista tulevat vaikutteet mustaan huumoriin. Sanattomissa kertomuksissa on kaikkea ilmassa ratsastavista nunnista ankaria tuomioita jakaviin apinatuomareihin.

Ruijtersin tunnetuimpia teoksia ovat kolme Troglodytes-albumia, Le Dernier Crïn julkaisemat Tarot Corrupt ja 1348 sekä Sina Qua Non ja Inferno.

Antwerpenista käsin vaikuttava kuvittaja ja graafikko Ward Zwart (s. 1985) on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt olemaan monessa mukana. Flaamilaistaiteilija on tehnyt lukuisille eri toimeksiantajille niin julisteita, kuvituksia, fontteja kuin sarjakuviakin. Zwart julkaisee sarjakuviaan oman Musmus Books -merkkinsä kautta. Eri kokoiset ja muotoiset teokset ilmentävät taiteellista herkyyttä ja vankkaa osaamista, ja ovat kokonaisvaltaisen kauniita esineitä.

Kulttuuritoimittaja Els Aerts edustaa Flaamilaisen kirjallisuuden säätiötä (FLF), jossa Aerts vastaa nuorten- ja lastenkirjallisuuden sekä sarjakuvien käännösoikeuksista. Säätiö pyrkii tuomaan esiin flaamilaista kirjallisuutta Belgiassa ja ulkomailla sekä tukemaan tekijöiden työskentelyä omin apurahoin.

Kummia kuvia

”Kulttiklassikko”-sanaa käytetään usein väärin, mutta Cowboy Henkiin ilmaisu sopii. Kamagurkan ja Helsingin sarjakuvafestivaalille saapuvan Herr Seelen sarjakuva alkoi ilmestyä vuonna 1981. Vuosien mittaan sitä on julkaistu mm. Vooruit ja Humo-lehdessä sekä lukuisissa ulkomaisissa julkaisuissa.

Kansainväliseen tietoisuuteen Cowboy Henk nousi, kun legendaarinen Raw-antologia julkaisi sarjaa. Cowboy Henkin vaikutus näkyykin esimerkiksi Pentti Otsamon sarjakuvissa. Belgialaisten Kamagurkan ja Herr Seelen yhteistyö on kuitenkin ollut yhtä sarjakuvaa monipuolisempaa. He ovat tehneet muun muassa teatteriesityksiä ja televisio-ohjelmia.

Martin Ernstsen (s.1982) takoo kun rauta on kuumaa. Ruotsalaisen Kilian Engin kanssa tehty Syklus (Jippi Forlag, 2012) ilmestyi vastikään kesäkuussa, ja nyt syksyllä uusin albumi Erakko (alk. Eremitt) julkaistaan kolmena erikielisenä ensipainoksena. Suomen sarjakuvaseura julkaisee teoksen Helsingin sarjakuvafestivaaleilla osana omaa julkaisusarjaansa.

Itseä etsimässä

Arne Bellstorf (s. 1979) nousi nopeasti uuden saksalaisen sarjakuvan kentälle valmistuttuaan Anke Feuchtenbergerin johtamalta kuvituslinjalta Hampurin ammattikorkeakoulusta 2005. Jo opinnäytetyönä tehty esikoisalbumi acht, neun, zehn (2005, Reprodukt) nappasi ICOMin parhaan indie-sarjakuvan palkinnon vuonna 2006, ja Bellstorf itse palkittiin Frankfurtin kirjamessuilla vuoden 2005 tulokkaana.

Kansainvälinen menestys seurasi vuonna 2010 julkaistulla Baby's in Black -teoksella, joka kertoo hampurilaisen valokuvaajan Astrid Kirchherrin ja “viidennen Beatlen” Stuart Sutcliffen välisestä suhteesta. Albumi kuvaa myös Kirchherrin roolia Beatlesin läpimurtotyylin löytymisessä ja Hampurin alakulttuuria 60-luvulla. Baby's in Black ilmestyi tänä vuonna vihdoin myös suomeksi Sammakolta.

Uusperinteistä lastensarjakuvaa

Émile Bravon (s. 1964) tie piirtäjänä on kulkenut 90-luvun vaihtoehtosarjakuvaliike l'Associationissa osaksi ranskalaista mainstreamia. Yhtenä harvoista sukupolvensa nykypiirtäjistä hän on erityisesti keskittynyt tekemään sarjakuvia lapsille.

Bravon mukaan uusille lastensarjoille oli tarvetta, sillä vaikka maailma on muuttunut paljon, nykyajan lapset Euroopassa lukevat silti edelleen pitkälti samoja sarjakuvia, jotka julkaistiin jo heidän isovanhempiensa ollessa lapsia.

Bravon sarjakuvat ovat samaan aikaan sekä hyvin perinnetietoista, että myös perinteiden uudelleenarviointia nykyajan näkökulmasta. Hänen viivansa on klassista ligne clairea, mutta höystettynä sitä rikkovalla karheudella ja katkonaisuudella, joka tuo siihen myös säväyksen nykyaikaista hermostuneisuutta ja neuroottisuutta. Hänen tarinansa käsittelevät perinteisiä koko perheen sarjakuvan teemoja, mutta lisäävät niihin nykyaikaisempia, monivivahteisempia näkökulmia elämästä ja yhteiskunnasta.

Paula Bullingin (s. 1986) esikoisalbumi Im Land der Frühaufsteher (Avant-Verlag, 2012) on herättänyt suurta keskustelua kotimaassaan. Teos kertoo Itä-Saksan turvapaikanhakijoista, heidän elämästään pakolaisleireissä ja päivittäisistä kohtaamisista rasismin ja väkivallan kanssa. Bulling käsittelee albumissaan myös sitä, miten nuori länsimaalainen nainen voi edes kertoa näistä aiheista.

Antwerpenilainen Leen Van Hulst (s. 1982) on opiskellut maalausta ja kuvittamista sekä Kuninkaallisessa taideakatemiassa että Groten korkeakoulussa. Valmistuttuaan vuonna 2006 hän ryhtyi vapaaksi kuvittajaksi sekä kuvataiteilijaksi.

Opintojensa aikana Van Hulst vietti vaihto-oppilasvuoden Suomessa, pääosin Turussa. Talvinen Suomi lumosi hänet niin vahvasti, että Van Hulst päätti sijoittaa esikoisteoksensa tänne. Melk & sneeuw (Maitoa ja lunta, 2011) on sarjakuvakirja täynnä näyttäviä aukeamia, intiimejä, luonnosmaisia tunnelmakuvia ja sulavaa pastelliväritystä.

Glasgowlainen David Kerr valmistui 2006 kuvittajaksi Lontoon Royal College of Artista, jossa hänet palkittiin myös Sheila Robinsonin piirustuspalkinnolla. Kerr on kuvittanut ja kirjoittanut artikkeleita muun muassa Variant- ja Radiius-taidelehtiin ja hänen sarjakuviaan on julkaistu Kutissa, Sexy Machineryssä, Plain Surfacessa ja LE GUNissa.

Taiteellisen linjan takana

Helsigin 27. sarjakuvafestivaalien taiteellinen tuottaja Tommi Musturi on työteliäs ja tuottelias sarjakuva-alan ammattilainen. Omien sarjakuva- ja taideprojektiensa lisäksi Juupajoelta kotoisin oleva Musturi (s. 1975) pyörittää Huuda Huuda -kustantamoa, joka julkaisee Musturin omien töiden ohella suomalaisen ja ulkomaisen taidesarjakuvan helmiä. Kutikuti-kollektiivin jäsen Musturi on myös kansainvälisesti palkitun Glömp-antologian luoja. Musturin töitä on julkaistu laajalti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Ammattina anarkia

Suomen tuotteliaimmaksi sarjakuvataiteilijaksi kutsuttu Jyrki Nissinen (s. 1982, Vieremä) edustaa punk-johdannaista tee se itse -kulttuuria hersyvimmillään. Nissisen mustavalkoiset sarjakuvat ovat näennäisen karusti piirrettyjä ja sisältävät seksiä, väkivaltaa, tajunnanvirtaa ja absurdeja juonenkäänteitä. Totuus rujon ulkokuoren alla on monisyisempi. Nissinen on tarkkanäköinen ihmisluonteen nyanssien tulkitsija ja taiturimainen piirtäjä.

Sarjakuvia rakkaudesta arkkitehtuuriin

FrançoisSchuiten (s. 1956) sai ensimmäisen sarjakuvansa julkaistuksi 17-vuotiaana Pilote-lehdessä. Hänen molemmat vanhempansa olivat arkkitehteja, joten kiinnostus piirtämiseen ja rakennusten kuvantamiseen syttyi varhain. Schuiten tutustui tulevaan kirjoittajakumppaniinsa Benoït Peetersiin jo koulun alaluokilla.

Uran alkuvaiheessa Schuitenin käsikirjoittajana toimi hänen veljensä Luc. Yhdessä he kehittivät Carapaces- ja Terres Creuses -sarjat. Vuonna 1982 A Suivre alkoi julkaista Peetersin ja Schuitenin Hämärän kaupungit -sarjaa. Sarjasta on suomennettu yksi albumi, Kuumetta Urbicandessa (Like, 1991). Tekijät palkittiin Angoulêmen sarjakuvafestivaalien Grand Prix -palkinnolla 2002. Peetersin ja Schuitenin työ on tuottanut kaikenkokoisia ja -muotoisia sarjakuvateoksia, joissa arkkitehtoniset muodot ovat oleellinen osa unenomaisiksi kehittyviä fantasiatarinoita.

Ankoista ja ihmisistä

Belgialaisen Benoît Sokalin tunnetuin luomus on epäilemättä tarkastaja Ankardo, viinanmenevä ja kyyninen ankkaetsivä. Sekä eläinsarjakuvien että dekkarien konventioita kierrättävässä Ankardo (ransk. Canardo) yhdistää luontevasti kaksi toisilleen vierasta maailmaa. Enimmäkseen kahdella jalalla kulkevat eläimet juonittelevat, juopottelevat, sikailevat ja käyttäytyvät muutenkin epäilyttävästi – toisin sanoen aivan kuin ihmiset.

Linus Strandbergin (s. 1985) tyyliä kuvataan psykedeeliseksi ja halluusiomaiseksi, ja usein optisia illuusioita muistuttaviin kuvituksiin joutuu syventymään ensisilmäystä kauemmin. Strandbergin aaltoileva, raskaan valuva viiva pääsee oikeuksiinsa etenkin maalaisdystopia Arkipelagissa. Omakustanteena julkaistu epookki pelosta, inhosta ja merestä on luettavissa myös verkossa: http://arkizine.blogspot.fi

Konstfackin taideteollisesta korkeakoulusta valmistuttuaan Emelie Östergren (s. 1982) muutti vuonna 2007 hetkeksi Berliiniin ja löysi itsestään sarjakuvataiteilijan. Debyyttialbumi Evil Dress ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin. Sittemmin Östergreniltä on julkaistu viisi muuta teosta ja hänen kuvituksiaan ja sarjakuviaan on ilmestynyt useissa antologioissa, lehdissä ja kirjoissa Ruotsissa ja ulkomailla. Vuonna 2010 Huuda Huuda kustansi novellisarjakuvan Pikki ja riikkiset suomenkielisenä alkuteoksena.

Östergrenin sarjakuvat heijastavat todellisuutta ja ihmisten tiedostamattomia toiveita surrealististen fantasiamaailmojen avulla. Tämä Östergrenille ominainen ilmaisutapa syntyi jo teini-iässä, kun hän löysi piirtämisestä pakokeinon ikävästä todellisuudesta omaan sisäiseen, lohdullisempaan maailmaan.