Pauli Kallio

Piirros © Petteri Tikkanen
Piirros © Petteri Tikkanen

Pauli Kallio (s. 1960) on Nivalassa syntynyt ja Tampereella vaikuttava monipuolinen sarjakuvakertoja. Hänen tunnetuimpia lehtisarjakuviaan ovat Kramppeja & nyrjähdyksiä, Ornette Birks Makkonen, Lyhenevä kesä ja FC Palloseura. Kallion sarjakuvakirjoista huomionarvoisimpia ovat Maalaispunkin päiväkirja, Ottopoikia ja työläistyttöjä, Noin seitsemän taidetta, M. A. Castrén ja Siperian kielioppi sekä Huuhkajia ja Helmareita.

Vuonna 1981 Kallio perusti Suuri Kurpitsa -lehden, josta kasvoi 80- ja 90-luvulla suomalaisen ja käännössarjakuvan merkittävimpiä kustantamoita. Suuren Kurpitsan taiteilijakatraaseen kuuluvat mm. Tiitu Takalo, Ville Pirinen, J. Tilsa, Wolf Kankare, Aino Louhi, Viivi Rintanen, Joakim Pirinen, Juliana Hyrri, Reetta Niemensivu, Pentti Otsamo, Christer Nuutinen ja Pauli Kallio itse.

Vuoden 2020 aikana Kalliolta ilmestyy peräti kolme albumia, jotka on toteutettu kymmenien eri taiteilijoiden kanssa. Yhdessä Christer Nuutisen kanssa Kalliolta ilmestyi maaliskuussa 2020 Kramppeja & nyrjähdyksiä – Antisankaritarinoita aikuisille sekä 11 eri taiteilijan kanssa toteutettu Mutta suurin on rakkaus -albumi. Syksyllä 2020 ilmestyy lisäksi Kallion Ammatti: Käsikirjoittaja -sarjakuvakokoelma ja -tietokirja, joka kertoo sarjakuvien syntyprosessista käsikirjoittajan ja piirtäjän yhteistyönä.

Antisankaritarinoita aikuisille on seitsemäs ja viimeinen Suomen Kuvalehdessä ilmestyneiden neliväristen Kramppien & nyrjähdysten kokoelma. Kuvalehden jaksojen lisäksi kirja sisältää kymmenkunta sivua uusia sarjakuvia. Tanjan, Riston ja Eliaksen kesäretki sujuu suunnitelmien mukaan eläinpuistossa ja taidemuseossa, mutta kotimatkalla sekopäinen vauhtihirmu on vähällä lopettaa lomailun kuin seinään. Syksymmällä Tanja ja Risto huomaavat, että heidän esikoisensa on aika polkaista esikouluun. Basisti Kimmo ottaa asiakseen ryhdistäytyä tuurijuoposta Kadunlakaisijat-bändin rytmiseksi selkärangaksi. Esko havaitsee, että hänen keskittymiskykynsä on heikentynyt ja korkeanpaikankammonsa vahvistunut. Lopulta Heidi ja Esko hyppäävät järveen kesämökin hämmentyneinä omistajina.

Mutta suurin on rakkaus -albumi näyttää rakkauden monet kasvot ja vaihtelevat ilmeet. Rakkaus on nuori tai vanha, saavuttamaton unelma tai osa jokapäiväistä arkea, täynnä elämää tai kuolleempi kuin jäinen jalkakakäytävä. Se voi olla kahden ihmisen suhde tai useamman osallisen soppa, sisarusten tai lapsen ja vanhemman välinen side. Jokainen meistä määrittelee rakkauden omalla tavallaan, mutta silti tiedämme, mistä puhumme, kun puhumme rakkaudesta. Albumin tarinoita ovat piirtäneet Mari Ahokoivu, Maria Björklund, Juliana Hyrri, Wolf Kankare, Mika Lietzén, Aino Louhi, Eeva Meltio, Emmi Nieminen, Viivi Rintanen, Aino Sutinen ja Jussi Walameri.

Ammatti: Käsikirjoittaja kokoaa yhteen parikymmentä Kallion kirjoittamaa lehtisarjakuvaa. Kramppeja & nyrjähdyksiä, Ornette Birks Makkonen, FC Palloseura, Sekametsä ja Lyhenevä kesä ovat tutuimpia. Niille tekevät seuraa Suhteita ja suhteettomuuksia, Annan ja Oton olohuone, Josefiina leipoo, Sirri ja Rautiainen sekä monet muut vähemmän tunnetut. Teos on paitsi muhkea sarjakuvakokoelma myös tietokirja, joka kertoo, kuinka sarjakuvat syntyvät käsikirjoittajan ja piirtäjän yhteistyönä. Kallion ja taiteilijoiden kommentit kuvaavat sarjakuvantekijän arkipäivää ja juhlahetkiä. Samalla opus valottaa suomalaisen lehtisarjakuvan lähihistoriaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Kirjan piirtäjiin lukeutuvat JP Ahonen, Saila Juuti, Ulf K., Jussi Karjalainen, Kati Kovács, Maarit Kytöharju, Karri Laitinen, Mika Lietzén, Jan Lindström, Reetta Niemensivu, Christer Nuutinen, Pentti Otsamo, Ville Pirinen, Tomi Riionheimo, Jii Roikonen, Tiitu Takalo, Petteri Tikkanen, J. Tilsa, Piipa Toivonen, Sami Toivonen, Katja Tukiainen ja Sami Vähä-Aho.

www.suurikurpitsa.fi

Tukijat, yhteistyökumppanit ja sponsorit

Opetus- ja kulttuuriministeriö
Helsingin kaupunki

Copyright © Helsingin sarjakuvafestivaalit 2020
Copyright © kuvitukset/illustrations Tiitu Takalo