Kävin Helsingin sarjakuvafestivaaleilla ensimmäistä kertaa syksyllä 2025. Olin kuullut Kaapelitehtaalla vuosittain pidettävistä viikonlopun päivistä, jotka ovat täynnä sarjakuvakirjoja ja sarjakuviin liittyviä puheenvuoroja. Sarjakuvien tekijät ja rakastajat kokoontuvat silloin samaan halliin, joka on täynnä piirrettyjä ruutuja, puhekuplia ja erilaisia piirrostyylejä.
Usein paikat kokee parhaiten hieman pinnan alta. Paikallisasukki on oiva opas uuteen kaupunkiin ja töiden kautta pääsee kurkistelemaan verhojen ja kulissien taakse. Harrastan vapaaehtoistyötä erilaisissa tapahtumissa osin tästä syystä; pääsen kokemaan tapahtumia ja samalla näkemään, mitä tapahtuu niiden takana. Pestauduinpa neitsytmatkallani sarjakuvafestivaaleille siis vapaaehtoiseksi.
Muutama viikko ennen itse tapahtumaa kävelylenkkeilin lähikirjastoja vieden niihin sarjakuvafestivaalien mainosjulisteita. Tapahtumaviikonloppuna vapaaehtoistouhu puolestaan alkoi avajaisperjantaina. Avajaisiin tuli paikalle parisensataa vierasta, ja pieni mutta sitäkin puuhakkaampi vapaaehtoistiimimme osallistui pippaloiden järjestelyihin ja askarteli vielä vihoviimeisiä infokylttejä viikonloppua varten. Lauantaina puolestaan toimin sekä järjestyksenvalvojana että infotiskin emäntänä.
Vapaaehtoistyöskentelyn tohinassa osa avajaiskemujen viineistä saattoi läikkyä kertakäyttöiselle pöytäliinalle ja ihan joka kerta järjestyksenvalvojan radiopuhelimen suhinasta ei saanut messuhälinässä selvää. Festivaalikävijöitä opastaessa piti ensin selvittää itse, mistä mitäkin löytyi ja mitään en mahtanut sille, että kaikissa vessoissa ei ollut kaiken aikaa toilettipaperia tarjolla. Kaiken ei kuitenkaan tarvitse olla täydellistä, ja vapaaehtoisen on ihan luvallistakin olla osaamatta ja tietämättä kaikkea saati pystyvänsä korjaamaan jokaista ympäristön epäkohtaa.
Vapaaehtoistöitä ei ole tarkoitus tehdä niska limassa ja stressi kurkussa. Vapaaehtoinen kantaa kortensa kekoon festivaalien järjestämisessä ja tarjoutuu avuksi palkkatyötä tekeville. Kun vapaaehtoistyö on järjestetty hyvin, säännöllisin väliajoin pääsee tauolle, syömään ja kahville. Tunnelma pysyy hyvänä, apua saa kun pyytää ja haasteisiin vastataan yhdessä. Näin oli sarjakuvafestivaaleilla. Hyvin ehti itsekin pläräillä sarjakuvalehtiä ja -kirjoja ja käydä karikatyyriautomaatissa hakemassa itsestään muotokuvan. Järjestyksenvalvojan liivi päällä, radiopuhelin taskussa ja nappikuuloke toisella korvalla pystyi vallan mainiosti osallistumaan kollaasityöpajaan ja seurailemaan paneelikeskusteluja.
Harvoin yhden viikonlopun aikana ehtii kokeilla monenlaista erilaista työroolia. Ehkä parasta vapaaehtoistyössä onkin leikki: saa luvan kanssa olla joku muu kuin esimerkiksi päivätyössään on ja kokeilla itselle uusia rooleja. Siinä sivussa on osaltaan varmistamassa, että festivaaleja on jatkossakin ja kun sellaisia järjestetään, hommat ainakin kutakuinkin toimivat.
Katariina Knuutinen
Vuoden 2025 festivaalivapaaehtoinen